suomi | English 

 
Minä Petri Kähkönen olen vuonna 1988 syntynyt pirkkalalainen. Pääsin ylioppilaaksi vuonna 2008 ja sen jälkeen opiskelin Tampereen konservatoriossa pianonsoittoa, urkujensoittoa, laulua ja musiikin teoriaa.

Harrastukset:

Jalkapallo ja futsal
Kesäisin pelaan kolme kertaa viikossa (ma, ke, pe) jalkapalloa höntsyporukassa, jossa on kaikennäköistä pelaajaa, vanhin on ollut yli 60-vuotias ja nuorimmat ala-asteikäisiä. Talvisin pelaamme salissa futsalia kerran viikossa.

Tietokone (+xbox)
Tietokoneella pelaan lähinnä pelejä, ohjelmointia olen joskus pienempänä harrastanut, mutta se ei onnistu enää. Tällä hetkellä neljä ehdotonta suosikkipeliäni ovat GeneRally, Deluxe Ski Jump 4 ja XBOXilla NHL 12 sekä FIFA 12. Pidän erityisesti myös seikkailupeleistä, joista pelaan tällä hetkellä uutta viisiosaista Tales of Monkey Islandia (jossa tosin olen jäänyt jumiin neljänteen osaan :).
Saavutuksia: DSJ3:ssa 5 Suomen ennätystä (mäkiä on 40) ja Suomen kolmanneksi paras pelaaja mitattuna ennätysten yhteispituudella, kakkossijat MM-kisojen joukkuemäessä ja maailmancupin kokonaistuloksissa (joista molemmista sain hopeamitalin). Vuonna 2004 voitin yläasteikäisten konekirjoituksen Suomen mestaruuden (3705 mrk / 10 min).

Musiikki
Aloitin pianonsoiton 5-vuotiaana isoveljeni opetuksella. Olen säveltänyt yhdeksäntoista omaa sävellystä pianolle (16:s sävellys on muunnelmia suomalaisesta kansansävelmästä Pieni tytön tylleröinen, muilla ei nimeä), joita näiltä sivuilta voi katsoa upotettuna YouTubesta/ladata midiversiona. Lisäksi voit ladata nuotit pdf-muodossa, jos haluat soittaa niitä pianolla. Vuoden 2008 elokuussa menin ensimmäistä kertaa pianotunnille ja samalla aloitin urkujensoittotunnit ja teorian, vuotta myöhemmin kuvioihin tuli myös laulu. Kuuntelen klassista musiikkia, marsseja, virsiä ja muuta rauhallista ja kaunista musiikkia. Suurin idolini musiikin puolella on Johann Sebastian Bach.

Penkkiurheilu
Olen innokas penkkiurheilija ja seuraan urheilua laidasta laitaan. Eniten kiinnostavat jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu ja hiihtolajit ja yleensä lajit, joissa suomalaiset pärjäävät. Suomalaisia suosikkiurheilijotani (nykyisiä tai entisiä) miesten puolella: Hannu Manninen (yhdistetty), Janne Ahonen (mäkihyppy), Mika Myllylä (hiihto), Raimo Helminen (jääkiekko), Jari Litmanen (jalkapallo), Tero Pitkämäki (yleisurheilu) ja naisten puolella: Sanni Leinonen (alppihiihto) Ulkomaalaisia suosikkeja: Usain Bolt (yleisurheilu), Cristiano Ronaldo (jalkapallo), Diego Maradona (jalkapallo)

Muita
Uinti, pöytäjääkiekko, lukeminen (shakki, hiihto, jääkiekko)

W3C HTML 4.01 valid W3C CSS valid