FC Vähäjärvi on järjestänyt syyskuusta 2017 lähtien 446 pingisturnausta, joihin on osallistunut kaikkiaan 23 pelaajaa. Pelaajia yhdessä turnauksessa on ollut enimmillään 6, mutta suurin osa turnauksista pelataan kolmella tai neljällä pelaajalla. Turnausformaattina on pelaajamäärästä riippuen yhdestä viiteen kierrosta alkusarjassa, josta kaksi parasta finaaliin. Aiemmin pelattiin myös pronssiottelu, mutta vuoden 2019 puolivälin jälkeen siitä luovuttiin. Turnaukset järjestetään yleensä Pirkkalan liikuntatalolla.
Valitse alla turnaus 3 uusimmasta tai kaikista turnauksista. Lisäksi näet 3 menestyneintä pelaajaa ja turnauspaperit, jos saatavilla.